Ikäihmiset ovat rakentaneet meidän yhteiskuntaamme ja nyt me emme pystytarjoamaan heille riittäviä palveluita ja hoivaa

Kansallisesti on linjattu, että iäkkäät ihmiset voivat asua omassa kodissa ja saada sinne
tarvitsemansa palvelut ympäri vuorokauden. Kotihoidossa ja ikäihmisten
ympärivuorokautisissa asumispalveluissa työskentelevät hoitajat kokevat riittämättömyyttä,
koska heillä ei ole aikaa hoitaa asiakkaita hyvin ja laadukkaasti. Kotihoidossa aika riittää
juuri ehkä välttämättömiin hoitotoimenpiteisiin. Asiakkaita tulee koko ajan lisää, mutta
resursseja ei ole asiakasmäärään ja hoidon tarpeisiin nähden riittävästi. Hyvin suuri paine
kohdistuu kotihoidon työntekijöihin.


Viimeaikaiset leikkaukset ovat kohdistuneet jälleen myös ikäihmisiin. Hallitus laski
hoitajamitoitusta, mikä näkyy ympärivuorokautisissa asumispalveluissa ja siellä asuvien
ikäihmisten toimintakyky alkaa muutenkin luonnollisesti laskea iän ja monien sairauksien
seurauksena. Kotitalousvähennyksen verotuksessa vähennettävä osuus pienenee ja vaikuttaa
ikäihmisten mahdollisuuksiin ostaa esimerkiksi palveluja omaan kotiinsa. Hyvinvointialueet
joutuvat koko ajan tekemään päätöksiä huonon taloustilanteen vuoksi. Ikäihmisten ravinnon
laadustakin on tingitty vanhuspalveluissa.


Vanhusasiavaltuutetun mukaan pienituloisuus on keskimääräistä suurempaa yli 85-vuotta
täyttäneillä ja suuri osa yli 70-vuotiaista on digitaalisen asioinnin ulkopuolella.
Vanhusasiavaltuutettu nostaa esille erityisesti liian pienet tulot, esteelliset asuinympäristöt,
vaikeudet saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja tai muita välttämättömiä palveluja,
nämä asiat haittaavat tuhansien iäkkäiden elämää.


Pitää muistaa, että moni ikäihminen toimii esimerkiksi omaishoitajana tai auttaa huono
kuntoisempaa puolisoaan, he auttavat usein lastenlasten hoitamisessa, tekevät
vapaaehtoistyötä ja moni yli 63- vuotias on työelämässä. He ovat myös olleet aina
veronmaksajia. He ovat vuosikausien aikana tehneet töitä ja rakentaneet Suomen
yhteiskuntaa meille ja nyt me emme pysty tarjoamaan heille riittäviä palveluja ja hoivaa.
Vanhuspalveluihin panostaminen on panostamista koko meidän yhteiskuntaamme ja myös eri
ikäisiin ihmisiin. Riittävät palvelut iäkkäille myös lisäävät terveydenhuollon muidenkin
palvelujen toimivuutta, kuten sairaalaosastojen ja päivystyksen.

THL arvioi vuonna 2023,
että neljän seuraavan vuoden aikana kotihoitoa, yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautista
hoitoa tarvitsevien määrä kasvaa 33 000:lla. Miten näihin tarpeisiin aiotaan vastata? Miten
voidaan turvata hoivatyön arvostus sekä veto- ja pitovoima? Siihen tarvitaan aitoa tahtotilaa,
arvokeskustelua ja resurssien lisäämistä.

Kirjoitus on julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 27.1.2025

Kirsi Kauliomäki (sd.)
Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja lyhytterapeutti

Kommentit

Jätä kommentti